Tilallamme tuotetaan herkullisia mansikoita kaukana liikenteen pölyistä. Tällä hetkellä päälajikkeemme on Polka, muita lajikkeitamme ovat Korona, Malwina, keväällä 2023 istutettu Honeoye sekä pienellä kokeilualalla Lumotar.
Poimimme pääasiassa mansikat valmiiksi asiakkaille, mutta itsepoiminta onnistuu myös: kysy lisätietoja!
Huom! Tilamme sijaitsee katvealueella, joten soittamalla ei välttämättä saa yhteyttä! Suosittelemme varaamaan mansikat Graani palvelun kautta (painike alla). Voit ottaa myös yhteyttä Whatsapilla tai somen (Facebook/Instagram) kautta.
Tilamme pelloilla viljellään myös rehuviljaa myyntiin niin muille nautatiloille kuin hevosille ja lemmikeillekin. Meiltä voit ostaa isompia tai pienempiä eriä kauraa esimerkiksi kotitarvekanoille tai lintujen talviruokintaan.
Tilallamme kasvatetaan pienimuotoisesti myös lihahiehoja. Nautojen avulla saamme pidettyä hiiltä sitovan nurmen mukana viljelykierrossa. Lisäksi laiduntavat naudat ylläpitävät luonnon monimuotoisuutta monin tavoin. Jokainen eläin on oma persoonansa, ja pienellä tilallamme ne tunnetaan yksilöllisesti. Kaikki eläimet pääsevät kesäaikaan laitumelle, isoimmat hiehot ulkoilevat ympäri vuoden.
Tuore lihaerä tulossa loppuvuodesta, ennakkovaraukset viestillä, lihojen saavuttua Graanin kautta!
Pyrimme viljelemään peltoja regeneratiivisesti eli uudistavalla tavalla. Tällöin pellon kasvukunto pysyy hyvänä, tarvitaan vähemmän keinotekoisia lannoitteita, huuhtoutumien määrä vesistöihin vähenee ja samalla hiiltä sitoutuu tai sitä ei ainakaan karkaa maaperästä. Suurin osa peltopinta-alastamme on jatkuvasti nurmella ja lähes kaikki pellot ovat ympäri vuoden kasvipeitteisiä. Suorakylvöä ja kevennettyä mokkausta tilallamme on harjoitettu 2000-luvun alusta, jolloin maan muokkausta on saatu pidettyä mahdollisimman vähäisenä. Olen suorittanut Baltic Sea Action Groupin sekä Valion yhdessä järjestämän Hiiliviljelijäkoulutuksen.
Luonnon monimuotoisuus pyritään ottamaan huomioon monin tavoin: suositaan pölyttäjäystävällisiä kasveja, nurmet ovat monilajisia ja -lajikkeisia, metsissä säilytetään lahopuuta ja arvokkaita alueita suojellaan, naudat laiduntavat, linnuille ripustetaan vuosittain uusia pesäpönttöjä ja niin edelleen.